Meitä lähti 6 suomalaista matkaan Helsingistä Ekspress Avto Turin pikkubussilla keskiviikkoaamusta 15.7 kohti Petroskoita pastori Kimmo Huovilan johdolla. Hyvä palvelu tällainen pikkubussi johon mahtuu kuljettaja ja 8 matkustajaa. Siinä saa pienellekin porukalle kohtuuhintaisen oman bussin yhdensuuntaiseen matkaan. Kuulemani mukaan tällainen palveluntarjonta on runsasta venäläisten liikennöitsijöiden toimesta.
Saavuimme illalla myöhään Petroskoihin jossa meille oli vuokrattu huoneistot. Perjantaina jatkoimme sitten matkaa Petroskoista pohjoiseen Karhumäelle paikallisjunalla. Karhumäelläkin majoituimme meitä varten vuokrattuihin huoneistoihin ja olimme siellä sunnuntai-iltaan asti. Tilaisuuksien, evankelioinnin ja piknikin lisäksi pastori Kimmo ehti myös vierailla vankilassa.
Sunnuntai-iltana matkustimme ensin linja-autolla takaisin Petroskoihin ja sieltä sitten yöjunalla Pietariin. Nyt niin kuin edelliselläkin kerralla, liput ja passit tutkittiin tarkkaan ennen kuin pääsi junaan ja liput tarkistettiin sitten vielä junassa uudestaan. Matkustaminen perinteisessä venäläisessä avo-osastoyöjunassa oli minulle uusi kokemus. Mies- ja naispaikkoja ei eroteta, ja tapana on että ei riisuuduta kovin paljon vaan nukutaan päällysvaatteet päällä. Nukkuminen oli ehkä niin ja näin, mutta varmasti oli kuitenkin mukavampi matkustaa makuuasennossa kuin jos olisi ollut normaalit istumapaikat ja niissä olisi yrittänyt nukkua. Neljän hengen osastossa on päiväsaikaan pieni pöytä ja molemmin puolin penkit kahdelle. Penkkien kannen voi nostaa ylös ja alapuolella on laatikko matkatavaroita varten. Tämän neljän hengen osaston kohdalla vaunun käytävän toisella puolella on paikat kahdelle ja välissä on pieni pöytä. Nukkumaanmenoaikaan sitten ylhäältä käännetään alas yläpedit ja kaikille löytyy patja, tyyny ja peitto, joiden käyttö vaatii että on maksanut liinavaatteista, jotka junaemäntä jakaa. Maksun on voinut jo hoitaa lipun oston yhteydessä. Käytävän toisella puolella on myös yläpeti joka käännetään alas ja alapeti muodostetaan kahdesta tuolista niin että keskellä oleva pöytä lasketaan tuolien tasolle. Vaunussa on toisessa päädyssä WC, josta piti huomioida että se oli suljettu jonkun aikaa vielä lähdön jälkeen ja vastaavasti suljettiin siinä vaiheessa kun saavuttiin Pietarin kaupungin alueelle ja oli suljettu myös osasta matkaa pohjavesialueella.
Pietarissa osallistuimme sitten kesäseminaariin pastori Schallerin kanssa 20-22.7 jo uudenvuoden seminaarista tutuksi tulleessa paikassa Pietarin Kristillisessä Yliopistossa. Pietarin seminaariin tuli sitten myös suurempi ryhmä Suomesta. Hotellikin oli edelliskerrasta tutuksi tullut hotelli Moskova. Hotellia voi syystä kehua. Saimme jo huoneet heti aamusta kun saavuimme sinne väsyneenä yöjunamatkan jälkeen ja hotellirakennuksessa on 24 h auki oleva suomalainen Prisma-myymälä ja illalla klo 23.30 asti auki oleva MacDonalds, jonka palveluista pitää erityisesti mainita ilmainen wlan-verkko. Joitakin metrejä hotellista on myös vuorokauden ympäri auki oleva pikaruokala, joten tulevia Pietarin matkoja ajatellen ei ainakaan näiden palvelujen löytymisestä tarvitse kantaa huolta. Matkustaminen kaupungissa hoitui helposti, koska hotellin alapuolella on Aleksandr Nevskyn metroasema, josta pääsee yhdellä vaihdolla kätevästi metrolla Pietarin Kristillisestä Yliopistosta kävelyetäisyyden päässä olevalle Narvskayan metroasemalle.
Hieno matka ja siitä kiitos Taina Isosalolle ja muille jotka Helsingin seurakunnassa näkivät nyt vaivaa järjestää jopa kaksi erillistä Venäjän matkaa.
-Ari-