25.5.2008

Vieras Ugandasta

Pastori David Kisaame Kampalasta Ugandasta oli ensimmäisen Suomen ja Euroopan vierailunsa aikana myös meidän vieraanamme viikonlopun ajan 23-25.5.2008 Vaasassa. Aloitimme tavanomaisesti rukouskokouksella kotikokouksena perjantai-iltana.

Lauantaina meillä oli kevätseminaari yhden perheen kesämökillä Maksamaalla. Ugandassa sellaiseen paikkaan ei kuuleman voisi mennä ollenkaan. Paikka olisi umpiviidakko jonne ensin pitäisi raivata tie viidakkoveitsillä ja vedessä olisi krokotiileja ja paikka kuhisisi käärmeitä joka puolella, erityisesti talon alla. Krokotiilit ovat kuuleman todellinen ongelma ja ne syövät ihmisiä säännöllisesti tietyillä alueilla. Krokotiileja yritetään varoa ja ne on rauhoitettu ja merkittävä matkailunähtävyys, joten niitä ei tapeta. Käärmeet sitä vastoin on sellainen riesa että ne tapetaan aina kun on mahdollisuus. Saimme opetusta ja kuulimme pastori Davidin kertovan elämästään, kotimaastaan, seurakunnista ja Itä-Afrikan raamattukoulusta Kampalasta niin julkisissa kuin vapaamuotoisissa keskusteluissa pienemmän tai suuremman porukan kanssa.

Kisame 1 Kisaame 2

Monia asioita oli välillä liikuttavaa, jännittävää, yllättävää, rohkaisevaa tai rakentavaa kuulla. Olosuhteet ja tavat tuntuvat joskus niin erilaisilta että niitä on hyvin vaikea hahmottaa, erityisesti meille jotka eivät ole käyneet Afrikassa. Nytkin jäi minulle kuitenkin monien yksityiskohtien kautta päällimmäisenä mieleen se miten ihmisillä kuitenkin on samat perustarpeet ja odotukset myös seurakunnan suhteen. Tämä meidänkin käyttämä sana "bodylife", Kristuksen ruumiin yhdessäolo ja yhdessä tekeminen ja se, että pastori paimenena viettää aikaa lampaiden, seurakuntalaistensa kanssa on koettu tärkeäksi GGWO:lle tunnusomaiseksi erikoispiirteeksi, jopa elinehdoksi seurakunnalle niin Ugandassa, kuin meilläkin.

Oli liikuttavaa kuulla miten pastorin matka oli alkanut sillä, että seurakuntalaiset olivat vuokranneet yhdessä bussin ja tulleet saattamaan pastoria lentokentälle ja samalla tutustuneet lentokenttään ja terminaaliin kotikaupungissaan ensimmäistä kertaa. Kehitysmaissa lentäminen on vielä harvinaista ja moni kokee, että lentokenttä ei ole tavallisia ihmisiä varten vaan vain valkoisille ja liikemiehille.

Ugandan myrskyisestä historiasta johtuen suurella osalla pastorin ikäpolven miehistä on sotakokemusta. Pastorikin on ollut 6 vuotta 70 - 80-lukujen taitteessa taistelemassa sissiarmeijassa maan silloista hirmuhallitsijaa vastaan.

Pastori David on ehtinyt perustaa jo noin 70 seurakuntaa. GGWO:lla on nyt Ugandassa 14 seurakuntaa. Erikoinen tarina oli myös yhdestä kylästä josta pastorille oli puhuttu, ettei sinne kannata mennä. Siellä ovat vain juoppoja eivätkä he kuuntele mitään. Pastori ei uskonut tällaista puhetta vaan alkoi käymään siellä ja meni sinne kapakkaan jossa ihmiset kokoontuivat. Hän aikoi perustaa seurakunnan näköetäisyydelle kapakasta. Ihmiset olivat hämmästelleet, että saarnamies tulee sinne kapakkaan puhumaan. Jossakin vaiheessa pastorille oli ehdotettu, että ota tämä kapakka seurakunnan käyttöön. Siinä kylässä seurakunnalla on nyt orpokoti. Noituudella on myös todella vankka ote Afrikassa. Puhtaan juomaveden saanti on myös suuri ongelma josta ehkä olemme kuulleet ja jota meidän on vaikea ymmärtää. Sitä merkittävämpi oli seurakunnalle oman kaivon hankinta Kampalassa jota oli pitänyt porata 50 metriä.

Kenia


Pastori Davidilla oli ollut näky työn aloittamisesta Keniassa jo vuonna 2000. Näky oli toteutunut vasta 2007/2008, kun suomalaiset oli luonut kontaktit hänen ja kenialaisten välillä. Kontaktien alkaminen Vaasan ja Kenian ja sitä kautta Ugandan seurakuntien ja Kenian seurakuntien välillä on oma tarinansa jonka monet meistä pääosin tuntevat. Nyt on suunnitteilla, että pastori David muuttaa syksyllä Keniaan Nakuruun ja aloittaa siellä raamattukoulun.

Sauna


Pastori David on varmasti kokenut monenlaista elämässään ja on rohkea ja ennakkoluuloton. Sen näki myös, kun oli saunomismahdollisuus. Pastori David oli ensimmäistä kertaa eläessään saunassa ja sen päälle vielä uimassa todella kylmässä merivedessä. Huomasin, ettei hänellä ollut mitään erityistä kiirettä pois vedestä, eikä kiirettä heti lämmittelemään, vaan istuskeli ulkona rauhassa pitkään uinnin jälkeen. Afrikassa aikuiset eivät kuuleman yleensäkään ui, vaan ajattelevat, ettei siinä ole mitään mieltä. Vain pienet lapset uivat joskus. Krokotiilit ovat myös jatkuva vaara vedessä.

Hän kertoi että tiesi kyllä ennestään saunan käsitteenä, mutta hänellä ei ollut mitään käsitystä mitä se tarkoittaa. Minusta tuntui, että kokemus oli selvästikin sekä erikoinen kotona kertomisen arvoinen, että myös mieluinen. Hän kertoi hyvin pian saunassa ollessaan muistaneensa samantapaisen kokemuksen omasta maastaan. Heillä on tapana parantaa silmäsairautta, jossa silmät paisuvat. Siihen tehdään lääkettä joka hienonnetaan puisessa morttelissa. Laitetaan mortteli täyteen, (kuvauksen mukaan pari litraa vettä). Sitten veteen puuhiilillä kuumaksi kuumennettu kivi, mennään kyykkyyn morttelin päälle ja vedetään viltti yli. Ollaan siellä viltin alla kuumassa höyryssä, hikoillaan aivan niin kuin saunassa. Silmäsairaus parantuu tämän käsittelyn jälkeen kahdessa päivässä. Parantava vaikutus perustuu kuuleman nimenomaan hikoiluun ei niinkään lääkkeeseen tai höyryn hengittämiseen. Pastorilta oli myös parannettu tämä silmäsairaus tällä tavalla. Pastori muisti vielä saunakokemuksen seuraavana päivänä saarnansa yhteydessä ja toivotti meidät tervetulleiksi Afrikkaan. Saunaa ei kuuleman ehkä ole tarjolla, mutta kylläkin muita mielenkiintoisia kokemuksia. Ei tietenkään tiedä jos vaikka joutuisimmekin viltin alle hikoilemaan mortteli kiukaana.

Muistetaan pastori Davidia ja Ugandan ja Kenian seurakuntia rukouksissa. Entistä useammalle meille tulee ehkä myös jatkossa mahdollisuus olla mukana tukemassa eri tavalla Kenian työtä ja halutessaan myös käymään siellä pastorin kanssa. Pidetään tämäkin mahdollisuus mielessä. Seuraava matka on jo suunniteltu syksyksi.

-Ari-