Kale Koskinen saarnaa Armon seurakunnassa, Rauhankatu 12, sunnuntaina 2.9. klo 15.15. Erityinen perhekokous. Lapset ja aikuiset kokoussalissa.
Jumala parantaa tahtonsa mukaan
Toni Taiveaho saarnaa sunnuntaina 26.8. klo 15.15 aiheesta Jumala parantaa tahtonsa mukaan.
Hep. 13:8 Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.
Jumalassa roikkuminen
Tero Fredriksson saarnaa sunnuntaina 19.8. klo 15.15 aiheesta Jumalassa roikkuminen.
Malakia 3:13-18 Te olette puhuneet minua vastaan röyhkeästi, sanoo Herra . Mutta te kysytte: ”Mitä me olemme puhuneet sinua vastaan?” Te olette sanoneet: ”On turha palvella Jumalaa. Mitä hyötyä siitä on ollut, että olemme huolehtineet hänen säätämistään tehtävistä ja vaeltaneet murheellisina Herran Sebaotin kasvojen edessä? Nyt me ylistämme julkeita onnellisiksi. Jumalattomuuden harjoittajat menestyvät. He kiusaavat Jumalaa mutta pelastuvat.” Silloin ne, jotka pelkäävät Herraa , puhuvat keskenään, ja Herra tarkkaa ja kuulee. Muistokirja kirjoitetaan hänen edessään niiden hyväksi, jotka pelkäävät Herraa ja pitävät hänen nimensä kunniassa. Sinä päivänä, jonka minä valmistan, he ovat minun omaisuuskansani, sanoo Herra Sebaot. Ja minä olen heille laupias, niin kuin mies on laupias pojalleen, joka häntä palvelee. Silloin te näette jälleen eron vanhurskaan ja jumalattoman välillä, sen välillä, joka palvelee Jumalaa, ja sen, joka ei häntä palvele.

Jumalan rakkaus ja seurakunnan rakastaminen
Tero Fredriksson saarnaa sunnuntaina 12.8. klo 15.15 aiheesta Jumalan rakkaus ja seurakunnan rakastaminen.
Mal. 3:6-12. Minä, Herra , en muutu, ettekä tekään, Jaakobin lapset, ole muuttuneet: isienne päivistä asti te olette poikenneet minun käskyistäni ettekä ole noudattaneet niitä. Palatkaa minun luokseni, niin minä palaan teidän luoksenne, sanoo Herra Sebaot. Mutta te kysytte: ”Missä asiassa meidän on palattava?” Riistääkö ihminen Jumalalta? Te kuitenkin riistätte minulta. Mutta te kysytte: ”Missä asiassa me riistämme sinulta?” Kymmenyksissä ja uhrilahjoissa! Te olette kirouksella kirotut, kun te, koko kansa, riistätte minulta. Tuokaa täydet kymmenykset varastohuoneeseen, että minun huoneessani olisi ruokaa. Koetelkaa näin minua, sanoo HerraSebaot. Totisesti minä avaan teille taivaan ikkunat ja vuodatan siunausta yltäkylläisesti. Minä karkotan nuhtelullani tuholaiset turmelemasta maanne satoa, niin että teidän viiniköynnöksenne kedolla ei jää ilman hedelmää, sanoo Herra Sebaot. Silloin kaikki kansat ylistävät teitä onnellisiksi, sillä teidän maanne on oleva ihana maa, sanoo Herra Sebaot.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)