Jumalassa roikkuminen

Tero Fredriksson saarnaa sunnuntaina 19.8. klo 15.15 aiheesta Jumalassa roikkuminen.

Malakia 3:13-18 Te olette puhuneet minua vastaan röyhkeästi, sanoo Herra . Mutta te kysytte: ”Mitä me olemme puhuneet sinua vastaan?” Te olette sanoneet: ”On turha palvella Jumalaa. Mitä hyötyä siitä on ollut, että olemme huolehtineet hänen säätämistään tehtävistä ja vaeltaneet murheellisina Herran Sebaotin kasvojen edessä? Nyt me ylistämme julkeita onnellisiksi. Jumalattomuuden harjoittajat menestyvät. He kiusaavat Jumalaa mutta pelastuvat.” Silloin ne, jotka pelkäävät Herraa , puhuvat keskenään, ja Herra tarkkaa ja kuulee. Muistokirja kirjoitetaan hänen edessään niiden hyväksi, jotka pelkäävät Herraa ja pitävät hänen nimensä kunniassa. Sinä päivänä, jonka minä valmistan, he ovat minun omaisuuskansani, sanoo Herra Sebaot. Ja minä olen heille laupias, niin kuin mies on laupias pojalleen, joka häntä palvelee. Silloin te näette jälleen eron vanhurskaan ja jumalattoman välillä, sen välillä, joka palvelee Jumalaa, ja sen, joka ei häntä palvele.